Siirry pääsisältöön
Microsoft 365
Tilaa

Joustava työnteko on tullut jäädäkseen: Microsoft 365 -ratkaisuja hybridityön maailmaan

Joillekin vuosi 2020 tuntui vuodelta, jona työnteko ja opiskelu siirtyi kotiin. Toiset taas jatkoivat työtään normaalisti työpaikoilla, joissa haasteita asetti turvallisuuden takaaminen ja yhteyksien ylläpitäminen etätöitä tekeviin työkavereihin. Todellisuus on kuitenkin tämä: vuosi 2020 on vuosi, jona työnteko ja oppiminen siirtyivät pilveen.

On myös selvää, että joustava työnteko on tullut jäädäkseen: Microsoftin Work Trend Index -tutkimusten mukaan yli 80 prosenttia esimiehistä sanoo odottavansa entistä joustavampia etätyökäytäntöjä pandemian jälkeen ja yli 70 prosenttia työntekijöistä aikoo hyödyntää niitä. Voimme siis odottaa melko merkittäviä muutoksia tulevina viikkoina ja kuukausina.

Tässä uudessa hybridimaailmassa menestyminen edellyttää ihmisille ja organisaatioille ratkaisuja, jotka ovat sujuvia, dynaamisia ja pilvipohjaisia.

Me Microsoftilla kehitämme palveluita, joilla kaikki voivat menestyä tässä työnteon ja opiskelun uudessa hybridimaailmassa. Julkaisemme tänään Microsoft Ignitessa uusia toimintoja, jotka on kehitetty hybridimaailmaan. Aina Microsoft Teamsin sisäisille ja ulkoisille osallistujille suunnitelluista uusista digitaalisista tapahtumakokemuksista uusiin Microsoft Vivan saatavuusilmoituksiin, jaettavaa on todella paljon.

Aloitetaan siis.

Riko raja-aidat ja helpota yhteydenpitoa sekä yhteistyötä organisaatioiden välillä

Monipuoliset ja mukaansatempaavat digitaaliset tapahtumat ovat nyt kenties enemmän kuin koskaan tärkeitä onnistuneen yhteistyön kannalta – riippumatta siitä, oletko kutsumassa sisäisiä vai ulkoisia osallistujia vai molempia. Julkaisemme uusia toimintoja, jotka helpottavat yhteistyötä organisaatioiden välillä ja erikokoisten tapahtumien järjestämistä. 

Paranna yhteistyötä ja tiedonhallintaa

Microsoft Teams tukee monipuolisesti erilaisia viestintätarpeita aina pienistä sisäisistä kokouksista suuriin virtuaalitapahtumiin. Nyt voit järjestää Teamsissa helposti vuorovaikutteisia verkkoseminaareja, joihin voi osallistua oman organisaatiosi käyttäjiä ja ulkopuolisia – jopa 1 000 osallistujaa kerralla. Verkkoseminaarit sisältävät kattavat toiminnot, esimerkiksi räätälöidyn rekisteröinnin ja monipuoliset esitystoiminnot sekä järjestäjän toiminnon (kuten mahdollisuus poistaa osallistujien keskustelutoiminto ja kuvayhteys käytöstä sekä tapahtuman jälkeinen raportointi). Jos verkkoseminaarisi kasvaa yli 1 000 osallistujaan, Teams skaalautuu saumattomasti jopa 10 000 hengen lähetyksiksi, joita osallistujat voivat vain katsella. Näinä etätyön aikoina tarjoamme mahdollisuuden hyödyntää vieläkin suurempia, jopa 20 000 hengen, lähetyksiä vuoden loppuun mennessä. Nämä uudet tapahtumatoiminnot sisältyvät moniin Office- ja Microsoft-tilauksiin, joita organisaatiosi käyttää jo!

Esittelee vuorovaikutteisten verkkoseminaarien helppoa rekisteröitymistä

Pian on tulossa uusia integrointeja, jotka yhdistävät Teams-tapahtumat ja Microsoft Dynamics 365 Marketingin tehokkaat osallistujien hallintatoiminnot. Niiden ansiosta osallistujatietojen hallinta Microsoft Teamsissa ja Dynamics 365 Marketingissa ennen tapahtumaa, sen aikana ja sen jälkeen on helpompaa kuin koskaan aiemmin.

Julkaisemme uuden Microsoft Teams -yhteyksien toiminnon, jolla voit jakaa kanavia kenen tahansa kanssa organisaatiossasi tai sen ulkopuolella. Jaettu kanava näytetään käyttäjän ensisijaisessa Microsoft Teams -vuokraajassa muiden tiimien ja kanavien rinnalla, minkä ansiosta se on kaikkien käytettävissä helposti omissa työnkuluissa. Jaetussa työtilassa voit hyödyntää Microsoft Teamsin monipuolisia yhteistyötoimintoja: keskusteluita, kokouksia, yhteistyötä sovelluksissa, jakamista ja tiedostojen reaaliaikaista yhteismuokkaamista. Järjestelmänvalvojat saavat käyttöönsä eriytetyt hallintatoiminnot, joilla organisaatio voi hallita sitä, miten ulkoiset käyttäjät käyttävät tietoja sekä dataa. Microsoft Teams -yhteydet on saatavilla tänään yksityisenä esiversiona. Se julkaistaan laajemmin myöhemmin tänä vuonna.

GIF-animaatio, jossa näkyy Microsoft Teams -yhteyksien eri näyttöjä

Parempia kokouksia ja esityksiä paikkariippumattoman työnteon maailmaan

Hybridityönteon ja -opiskelun maailmassa tarvitsemme kokouksia, jotka tarjoavat ensiluokkaisen kokemuksen jokaiselle osallistujalle heidän sijainnistaan riippumatta. Kun koulutus jatkaa kehittymistään, niin tekee myös tekniikka, jolla digi- ja hybridiopetusta tarjotaan. Microsoft Teamsin uudet toiminnot antavat puhujille mahdollisuuden luoda vaikuttavampia ja dynaamisempia esityksiä sekä pitää yhteyttä kaikkiin osallistujiin entistä luonnollisemmin.

Esittäjät jakavat usein oman työpöytänsä virtuaalikokouksissa, mikä luo epäjohdonmukaisen esityskokemuksen ja rajoittaa yleisön mahdollisuuksia vuorovaikutukseen. Julkaisemme tänään Microsoft PowerPoint Liven Microsoft Teamsissa. Sen avulla esittäjät voivat pitää vaikuttavampia ja mukaansatempaavampia esityksiä. Esittäjät voivat nyt johtaa kokouksia entistä luottavaisemmin mielin, kun muistiinpanot, diat, kokouksen keskustelu ja osallistujat ovat kaikki yhdessä näkymässä. Osallistujat taas voivat räätälöidä omaa näkymäänsä selaamalla sisältöä omaan tahtiinsa yksityisesti. He voivat myös hyödyntää näytönlukijoita, mikä parantaa esteetöntä käyttöä. PowerPoint Live on nyt käytettävissä Teamsissa. Lue lisätietoja PowerPoint Livestä.

Esittelee ryhmän mahdollisuuksia vuorovaikutukseen esityksen aikana

Uudella esittäjätilalla esittäjät voivat muokata sitä, miten yleisö näkee heidän kuvayhteytensä ja sisältönsä. Ensimmäinen tila, jonka nimi on Erottuva, näyttää puhujan kuvayhteyden jaetun sisällön edessä. Toinen tila, jonka nimi on Reporter (suomenkielinen nimi ei vielä tiedossa), näyttää sisällön visuaalisesti puhujan olkapäiden yläpuolella (kuten uutisjutuissa). Kolmas tila, jonka nimi on Side-by-side (suomenkielinen nimi ei vielä tiedossa) näyttää esittäjän kuvayhteyden ja sisällön rinnakkain esityksen aikana. Esittäjätila on käytettävissä pian.

Esittelee esittäjätiloja, joilla voi muokata kuvayhteyden ja sisällön näkymistä yleisölle

Julkaisemme tänään myös dynaamisen näkymän, joka järjestää kokouksen elementit älykkäästi parhaan mahdollisen katselukokemuksen takaamiseksi. Kun ihmiset liittyvät, ottavat kuvayhteyden käyttöön, aloittavat puhumisen tai aloittavat esittämisen kokouksessa, Teams järjestää näytön asettelun automaattisesti uudelleen. Lisäksi olemme lisänneet mahdollisuuden asettaa osallistujaluettelon kokousikkunan yläreunaan. Tämän tarkoituksena on auttaa luonnollisessa katsekontaktissa. Dynaaminen näkymä otetaan käyttöön pian.

Näyttökuvassa on Teamsin dynaaminen näkymä

Uusia kokoustoimintoja hybridityöpaikoille

Kokoushuoneet on perinteisesti suunniteltu huoneessa tehtävää yhteistyötä varten. Kun kokoukset ovat kuitenkin nyt kehittyneet entistä enemmän hybridityönteon vaatimuksiin, huonetoimintojen täytyy olla inklusiivisia, jotta kaikki nähdään ja kuullaan selkeästi ja jotta kaikki voivat osallistua kokoukseen täysipainoisesti.

Tuomme Microsoft Teams -kokoustiloihin uusia valikoimanäkymiä (esimerkiksi Yhdessä-tilan ja suuren gallerian), joilla kaikki kokouksen osallistujat näkyvät helpommin. Riippumatta siitä, onko huoneessa näyttöjä yksi vai kaksi, näet kokouksen sisällön ja kaikki etäosallistujat samanaikaisesti.

Ryhmä ihmisiä Teamsin Yhdessä-tilassa ja gallerianäkymässä

Julkaisemme myös uudet Microsoft Teamsin älykaiuttimet, jotka kykenevät tunnistamaan ja erottamaan jopa 10 Microsoft Teams -kokoushuoneessa puhuvan ihmisen äänen. Nämä kaiuttimet on luotu yhteistyössä EPOS:in ja Yealinkin kanssa. Niiden avulla osallistujat voivat seurata mukana litteroinnin avulla ja kirjata toimintoja, sillä he tietävät, kuka huoneessa sanoi mitäkin. Oletpa sitten etätöissä kotona tai paikalla kokoushuoneessa, näet selvästi, kuka sanoi mitäkin kokouksessa. Tietosuojan ja turvallisuuden takaamiseksi käyttäjät voivat hallita tätä täysin itse: he voivat ottaa sanomisten henkilöille merkitsemisen käyttöön ja poistaa sen käytöstä milloin tahansa.

Kuvassa on kaksi älykaiutinta, jotka on suunniteltu Microsoft Teams -käyttöön

Laajennamme laitevalikoimaa, josta käyttäjät voivat valita kotitoimistojaan rakentaessaan. Julkaisemme tänään ensimmäiset Microsoft Teams -käyttöön sertifioidut näytöt: uusi Dell Video Conferencing Monitor ja Poly 21. Nämä uudet näytöt sisältävät tärkeät kokouslaitteet, esimerkiksi mikrofonin, kaiuttimen, kameran ja valon, suoraan itse näytössä. Tämän ansiosta työntekijät voivat aloittaa yhteistyön ja tuottavuuden parantamisen nopeasti yhdistämällä vain näytön tietokoneen USB-porttiin. Polyn uusi P15-videopalkki on helposti kiinnitettävä oheislaite, joka tekee nykyisestä näytöstäsi laadukkaan Teams-laitteen. Averin uusi Cam 130 sisältää myös valot, joiden ansiosta käyttäjät näyttävät entistä paremmilta videokokouksissa.

Käyttäjä katsoo kokousta näytöltä

Suojattua viestintää

Asiakkaiden tietoturva- ja vaatimustenmukaisuusvaatimuksiin vastaamiseksi Teams tukee päästä päähän E2EE-salausta kahdenvälisissä Microsoft Teams -puheluissa. Tämä tarjoaa lisävaihtoehdon luottamuksellisten verkkokeskusteluiden järjestämiseen. IT-osasto voi hallita täysin sitä, ketkä organisaatiossa voivat käyttää E2EE-salausta organisaatiossa. Microsoft Teamsin kahdenvälisten VoIP-puheluiden E2EE-salaus on kaupallisten asiakkaiden käytettävissä esiversiossa tämän vuoden alkupuoliskon aikana.

Uudenlaisia työntekijäkokemuksia hybridityöpaikalla

Kun hybridityönteosta on tullut uusi normaali, työntekijöiden kehityksen ja koulutuksen uudistaminen sekä digityöntekijöiden etujen ja hyvinvointimahdollisuuksien hyödyntäminen ovat nykyään entistä tärkeämpiä menestyksen kannalta. Julkaisimme viime kuussa Microsoft Vivan, joka on uusi työntekijäkokemusalustamme. Sen avulla ihmiset ja tiimit voivat tehdä parasta työtään missä tahansa. Sen taustalla on Microsoft 365:n täydellinen tuki, ja sitä käytetään ihmisten päivittäin käyttämien Microsoft Teamsin ja muiden Microsoft 365 -sovellusten kautta. Lue lisää Microsoft Vivan julkaisublogistamme.

Ensimmäisen moduuli, nimeltään Viva Connections, tarjoaa valikoidun ja yritysbrändätyn kokemuksen, joka tuo yhteen olennaisia uutisia, keskusteluita ja muita resursseja. Tänään kerromme, että Viva Connectionsin työpöytäversio on nyt yleisesti saatavilla. Viva Connections on kaikkien asiakkaiden käytettävissä osana nykyisiä SharePoint-käyttöoikeuksia.

Viva Home -sivuston näyttökuva

Viva Insights, joka on tällä hetkellä esiversiovaiheessa, tarjoaa yksittäisille käyttäjille, esimiehille ja johtajille räätälöityjä sekä käytännöllisiä tietoja, joissa on huomioitu tietosuoja ja joilla kaikki organisaatiossa menestyvät. Ensi kuussa aloitamme viime vuonna ilmoittamamme virtuaalityömatkakokemuksen käyttöönoton osana Microsoft Viva Insights -sovellusta. Sen avulla saat työpäiväsi pakettiin tyylikkäästi. Uusi Home-välilehti on myös käytettävissä ensi kuussa. Se tarjoaa saumattoman tavan pysyä ajan tasalla odottavista tehtävistä, reflektoida omia tunnelmia, lähettää kehuja työkavereille ja ottaa rentouttava tauko kesken työpäivän – ja kaikki tämä on mahdollista Microsoft Teamsista poistumatta. Lue lisää Viva Insights -blogistamme.

Viva Home -sivuston mobiiliversion näyttökuva

Viva Learning taas tarjoaa Microsoft Teamsiin keskuksen, jossa ihmiset voivat etsiä, jakaa, suositella ja oppia luokkansa parhaiden sisältökirjastojen avulla koko organisaatiossa. Tarjolla on sisältöä esimerkiksi LinkedIn Learningista, Microsoft Learnista, ulkopuolisilta sisältöpalveluntarjoajilta ja organisaation omista räätälöidyistä sisältöpankeista. Microsoft Teamsin Viva Learning -sovelluksen esiversiovaihe alkaa huhtikuussa. Tarkoituksemme on julkaista se yleisesti myöhemmin tänä vuonna. Kehotamme sinua rekisteröitymään, jotta saat lisätietoja Viva Learningista, muun muassa lisätietoja uusista kokemuksista, kumppaneiden ohjelmointirajapinnoista ja esiversiosta, kun niitä tulee saataville.

Viva Home -sivuston oppimissisällön näyttökuva

Apunasi Zero Trust -suojausmallin kehityksessä

Microsoftin lähestymistapa digitaaliseen tietoturvaan on ainutlaatuinen alallamme, koska tuomme tietoturvaan kaksi supervoimaa. Ensimmäinen on integroitu päästä päähän -lähestymistapa. Toinen on uskomaton tekoäly ja automaatio. Yhdessä näiden avulla voimme keskittyä tietoturvaan kaikista kulmista ja pilvitason skaalattavuudella. Näin voimme yhdistää tietoturvan, vaatimustenmukaisuuden, käyttäjätiedot ja hallinnan toisistaan riippuvaiseksi kokonaisuudeksi, joka takaa kattavan tietoturvan. Koska et voi pysäyttää sellaista, mitä et näe, laitamme maailmanluokan tekoälyn töihin puolestasi. Analysoimme yli kahdeksan biljoonaa uhkasignaalia joka päivä voidaksemme tarjota sinulle paremman näkyvyyden ja jatkuvan valppauden, jolla huomaamme senkin, mitä muut eivät.

Sisällytämme tämän suojauksen alustoihimme tarjotaksemme saumattoman kokemuksen, joka ei hidasta käyttäjiä tai tukahduta yritysten innovaatioita. Tällä viikolla Microsoft Ignitessa teemme useita tärkeitä julkistuksia kaikilla näillä osa-alueilla auttaaksemme sinua Zero Trust -suojausmallin kehittämisessä. Muutamia näistä ovat esimerkiksi seuraavat:

  • Microsoft Information Protectionilla suojattuja tiedostoja voi nyt yhteismuokata. Tämän ansiosta useat käyttäjät voivat työstää samanaikaisesti suojattuja tiedostoja ja hyödyntää samalla kaikissa Microsoft 365 -sovelluksissa tiedostojen ja sähköpostien oletusarvoista, älykästä, keskitettyä ja laajennettavaa suojausta. 
  • Microsoft 365 Defender sisältää nyt uhka-analytiikan. Esiversiovaiheessa oleva uusi uhka-analytiikka tarjoaa raportteja Microsoftin tietoturva-asiantuntijoilta. Niiden avulla opit ymmärtämään, ehkäisemään ja lieventämään uhkia (esimerkiksi Solorigate-hyökkäykset) Microsoft 365 Defenderissä.
  • Salasanaton todentaminen on nyt yleisesti käytettävissä pilvi- ja hybridiympäristöissä. Voit nyt tarjota turvallisemman saumattoman kirjautumisen kaikille työntekijöille siten, että heidän ei enää tarvitse antaa salasanoja kirjautuakseen ja käyttääkseen tietoja. Microsoft Azure Active Directoryn (Azure AD) salasanaton kirjautuminen tukee biometristä kirjautumista tai napautuksella kirjautumista Windows Hello for Businessin, Microsoft Authenticator -sovelluksen tai Microsoft Intelligent Security Association -kumppanin (esimerkiksi Yubico, Feitian ja AuthenTrend) FIDO2-suojausavaimen avulla. Voit räätälöidä käytäntöjä eri käyttäjille, ryhmille ja tunnistetietotyypeille sekä seurata edistymistä uusilla raportointityökaluilla. Tällä hetkellä esiversiovaiheessa olevalla Tilapäinen käyttölupa -toiminnolla voit luoda aikarajoitetun koodin, jolla voi määrittää tai palauttaa salasanattomat tunnistetiedot.

Mutta tarjolla on todella paljon muutakin. Lue kollegani Vasu Jakkalin (hän on Security, Compliance & Identity -divisioonasta vastaava varapääjohtaja) Security-blogista kaikki ilmoitukset tietoturvaan liittyen.

Muita Microsoft 365 -uutuuksia 

Viime vuonna kerroimme Microsoft 365:n pilvitulostusratkaisusta nimeltään Yleistulostus. Se tarjoaa yksinkertaisen ja turvallisen tulostuksen Zero Trust -ympäristöissä. Nyt yleisesti käytettävällä yleistulostuksella käyttäjät, joiden Windows-laitteet on liitetty työpaikkaan, voivat etsiä helposti tulostimia sijainnin perusteella ja tulostaa ilman minkään lisäohjelmistojen asennusta. Myöhemmin tänä kesänä käyttäjät voivat tulostaa tiedostoja myös OneDrive for Business -verkkopalvelusta minkä tahansa laitteen selaimen kautta. Lue Universal Print -blogistamme lisää siitä, mitä muut asiakkaat ja kumppanit arvostavat ratkaisussa.

Microsoft 365 Multi-Geo auttaa asiakkaita täyttämään tietojen sijaintiin liittyviä vaatimuksia. Sen avulla asiakkaat voivat valmistella ja tallentaa käyttämättömiä tietoja määritetyillä maantieteellisillä alueilla. Kerromme tänään, että Microsoft 365 Multi-Geota laajennetaan kattamaan myös Microsoft Teams. Tämän ansiosta organisaatiot voivat määrittää aina tiimi- ja käyttäjätasolle saakka, missä heidän Teams-tietojaan tallennetaan. Multi-Geon Microsoft Teams -tuki otetaan käyttöön kevään 2021 aikana.

Fyysisistä tiloista digitaalisiin ratkaisuihin ja työntekijäkokemuksiin – teemme yhteistyötä asiakkaidemme kanssa uudistaaksemme työntekoa ja opiskelua hybridimaailmassa. Vaikka jaammekin aina kaikki uusimmat innovaatiomme kanssasi erittäin mielellään, tiedämme tämän olevan vasta alkua. Emme malta odottaa pääsevämme jakamaan lisää tulevina viikkoina ja kuukausina.