Siirry pääsisältöön
Microsoft 365
Tilaa

Microsoft Teamsin yhteistyösovelluksista Windows 365:een: tässä ovat Insprise-tapahtumassa esitellyt Microsoft 365:n uudet ominaisuudet ja toiminnot

Tämän blogitekstin kirjoittamiseen ovat osallistuneet Jared Spataro, Microsoft 365:stä vastaava varapääjohtaja, ja Alysa Taylor, toimialoista, sovelluksista ja datamarkkinoinnista vastaava varapääjohtaja.

145 miljoonalla päivittäisellä aktiivisella käyttäjällään (ja määrä kasvaa edelleen) Microsoft Teams on paikka, jossa ihmiset aloittavat päivänsä ja jossa he pysyvät työskennellessään. Kuluneen puolentoista vuoden aikana ihmiset ovat oppineet luottamaan Teamsiin keskusteluissa, puheluissa, yhteistyössä ja entistä enemmän myös liiketoimintaprosessien automatisoinnissa. Teamsista on tullut hyvin konkreettisella tavalla uudenlainen edusta työnteon uudelle aikakaudelle. Joustavan työnteon mahdollistaminen ihmisille ei kuitenkaan ole helppoa. Jokaisen organisaation täytyy kehittääuusi toimintamalli, joka kattaa ihmiset, paikat ja prosessit.

Esittelimme tämän vuoden Inspire-tapahtumassa kolme tapaa, joilla innovoimme luodaksemme uusia luokkia hybridityönteon uutta aikakautta varten Microsoftin pilvessä:

  • Uusi Dynamics 365 + Microsoft Teams -kokemus tuo esiin yhteistyösovellusten tehokkuuden ja auttaa organisaatioita ottamaan tämän toiminnon käyttöön ilman lisäkäyttöoikeuskustannuksia.
  • Windows 365, joka vie PC:n pilveen, tarjoaa ihmisille mahdollisuuden yhdistää sisältönsä, sovelluksensa, tietonsa ja asetuksensa mihinkään yhteen tiettyyn laitteeseen rajoittumatta.
  • Uudet kumppani-integroinnit Microsoft Vivassa parantavat entisestään työntekijäkokemusta.

Julkaisemme muitakin uusia innovaatioita Microsoft 365:ssä: niitä ovat muun muassa uudet suojaustoiminnot, uudet sovellusmonetisointiominaisuudet Marketplacessa ja Microsoft 365 Lighthouse. Työmaailman muuttuessa nämä julkaisut tuovat uusia mahdollisuuksia sekä kumppaneillemme että asiakkaillemme. Tutustutaan niihin nyt tarkemmin.

Yhteistyösovellukset: aktivoi työnkulku Teamsin Dynamics 365:ssä

Hybridityönteko edellyttää uudenlaisia sovelluksia, jotka ovat käytettävissä monipuolisesti kaikissa niissä paikoissa, joissa ihmiset tekevät töitä: keskusteluissa, kanavilla ja kokouksissa. Nämä sovellukset yhdistävät ihmis- ja liiketoimintaprosesseja, joten me kutsumme niitä yksinkertaisesti vain yhteistyösovelluksiksi. Ne tarjoavat myös kumppaneillemme uskomattoman mahdollisuuden tavoittaa Teamsin 145 miljoonaa päivittäin aktiivista käyttäjää ja laajentaa kohdeyleisöään.

Yhdessä Dynamics 365 ja Teams tarjoavat tehokkaita uusia tapoja organisaation kaikille käyttäjille kirjata ja viestiä ideoita saumattomasti suoraan työkontekstissa. Tänään julkaisemme uuden yhteistyösovelluksen, joka tuo yhteen Dynamics 365:n ja Teamsin parhaat puolet. Lisäksi poistamme käyttöoikeusveron, joka on aiemmin ollut organisaatiolle esteenä tällaiselle integroinnille, ja tarjoamme nämä kokemukset kaikkien käytettäväksi Teamsissa ilman lisäkustannuksia.

Mikään muu ohjelmistotoimittaja ei tarjoa tällaista integrointia ja käytettävyyttä koko organisaatiossa ilman useiden erillisten ohjelmistokäyttöoikeuksien hankkimista.

Tarkastele ja muokkaa Dynamics 365:n tietueita suoraan Teamsin työnkuluissa

Dynamics 365 -käyttäjät voivat nyt kutsua kenet tahansa organisaatiossa tarkastelemaan ja työstämään yhdessä asiakastietueita suoraan Teams-keskustelun tai -kanavan kontekstissa. Tämä takaa sen, että oikeat käyttäjät voivat tehdä parhaat seuraavat toimet ilman useiden sovellusten ja tietolähteiden välillä vaihtamista. Myyjille tämä tarkoittaa esimerkiksi myyntimahdollisuuksien, asiakashistorian, asiakassuhteen kunnon, tärkeimpien yhteystietojen ja muiden vastaavien tietojen jakamista. Asiakaspalvelijoille tämä voi tarkoittaa esimerkiksi asiakastapaustietueen jakamista, vianmääritysohjeiden hankintaa ja seurantatoimien toteutusta.

Tarkastele ja muokkaa Dynamics 365 -tietueita suoraan Teams-työnkulussa

Lisää Teams-kokous tapaamisiin ja kirjaa muistiinpanoja

Dynamics 365 -käyttäjät voivat nyt lisätä Teams-kokouksen tapaamista luodessaan. Tämän ansiosta he saavat käyttöönsä tärkeät asiakastiedot Teams-puhelun yhteydessä. Käyttäjät voivat myös kirjata muistiinpanoja suoraan Teams-puhelussa: ne tallennetaan sitten automaattisesti Dynamics 365 -tietueen aikajanalle. Vain käyttäjät, joilla on oikeat käyttöoikeudet, voivat käyttää näitä tietoja. Tämä takaa sen, että vain oikeat työntekijät tarkastelevat, käyttävät ja jakavat asiakastietueita. 

Lisää Teams-kokous tapaamisiin ja kirjaa muistiinpanoja

Pysy ajan tasalla tietueista automaattisten ilmoitusten ja yhdistettyjen työnkulkujen avulla

Kun entistä useammat työntekijät työstävät tietueita yhteistyössä, on tärkeää, että kaikki olennaiset käyttäjät saavat tiedon siitä heti, kun työtoverit tekevät tietueisiin merkittäviä muutoksia. Automaattiset ilmoitukset pitävät kaikki ajan tasalla päivityksistä. Käyttäjät voivat valita tietyt keskustelut ja kanavat, joilla ilmoituksia lähetetään, sekä ilmoitusten lähetysvälin. Lisäksi tiettyjä mukautuvia kortteja voidaan lähettää ilmoitustyypin perusteella. Tämä mahdollistaa paremmin yhdistetyt työnkulut.  

Pysy ajan tasalla tietueista automaattisten ilmoitusten ja yhdistettyjen työnkulkujen avulla

Riko yhteistyösovellusten kumppanikäytön raja-aidat

Uudet integroidut kokemukset Teamsin ja Dynamics 365:n välillä ovat vain yksi esimerkki yhteistyösovelluksista. Kerroimme tänään useista uusista ja parannetuista yhteistyösovelluksista alan johtavilta itsenäisiltä ohjelmistokehittäjäkumppaneiltamme (esimerkiksi Atlassian Confluence, SAP Sales Cloud, Salesforce, ServiceNow ja Workday). Kaikki nämä integroinnit tuovat jäsennetyt liiketoimintaprosessit ja -tiedot yhteistyökeskeisen työnteon kontekstiin.

Hallitse Teams-sovellusten ostamista koko yrityksessä entistä helpommin

Itsenäiset ohjelmistokehittäjät voivat pian myydä sovelluksiaan suoraan Teamsissa. Tämä tarjoaa uusia taloudellisia mahdollisuuksia sekä yksinkertaisemman tavan Teamsin IT-ylläpitäjille ostaa sovelluksia ja tilauksia suoraan Teamsin hallintakeskuksessa koko organisaation puolesta.

Windows 365 Pilvitietokone: Hybridi-Windows hybridimaailmaan

Kulunut vuosi on osoittanut meille, miten tärkeässä roolissa tietokone on ihmisten yhdistämisessä, tuottavuudessa ja suojauksessa ihmisten tehdessä töitä, luodessa ja oppiessa. Viime kuussa kerroimme Windows 11:stä, joka uudistaa kaiken aina itse käyttöjärjestelmästä kauppaan saakka ja tarjoaa käyttäjille todellisia vaihtoehtoja.

Tänään julkaisemme Windows 365:n: se on pilvipalvelu, joka tarjoaa uuden tavan kokea Windows 10 tai Windows 11 (kun se on saatavilla myöhemmin tänä vuonna). Harjoittelijoista ja alihankkijoista ohjelmistokehittäjiin ja teollisiin suunnittelijoihin, Windows 365 tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden käyttää omia sovelluksiaan, tietojaan ja asetuksiaan millä tahansa laitteella ja missä tahansa päätepisteessä. Se luo uuden luokan nimeltään Pilvitietokone, joka hyödyntää sekä pilven että laitteen resursseja ja tarjoaa monipuolisen sekä räätälöidyn Windows-käytön missä tahansa.

Kirjaudu tietokoneellesi millä tahansa laitteella

Kirjaudu Pilvitietokoneellesi millä tahansa laitteella

Salamannopean käynnistyksen ansiosta käyttäjät voivat käyttää kaikkia omia sovelluksiaan, työkalujaan, tietojaan ja asetuksiaan pilvestä millä tahansa laitteella. Windows-kokemus – riippumatta siitä, käytätkö Windows 10:tä tai myöhemmin tänä vuonna tulevaa Windows 11:tä – on johdonmukainen käytetystä laitteesta riippumatta. Voit jatkaa juuri siitä, mihin jäit, sillä Pilvitietokoneen tila pysyy samana, vaikka vaihtaisit laitetta välillä.

Kirjaudu tietokoneellesi millä tahansa laitteella

Valmistele Pilvitietokoneita muutamassa minuutissa ilman virtualisointikokemusta

Pilvitietokoneen voi valmistella Microsoft Endpoint Managerin koontinäytössä. Valmistelukäytäntöjen avulla voit valmistella useita Pilvitietokoneita vain minuuteissa: voit muun muassa määrittää Windows-version, tiettyjä käyttäjiä tai ryhmiä sekä paljon muuta.

Valmistele Pilvitietokoneita muutamassa minuutissa ilman virtualisointikokemusta

Windows 365 ei ole vain suuryrityksille, vaan se on tarkoitettu kaikenkokoisten yritysten helposti käytettäväksi. Itse asiassa PK-yrityksille on tarjolla yksinkertaisia työkaluja, joilla niiden perusylläpitäjät voivat valita ja määrittää omat pilviympäristönsä. Tämä takaa sen, että jokaisella on mahdollisuus valita oikea tietokone ja tuoda pilven tehokkuus käyttäjien hyödynnettäväksi.

Pysy suojattuna missä tahansa käytätkin Pilvitietokonetta

Windows 365 perustuu Zero Trust -suojausmalliin, joten se on oletusarvoisesti suojattu. Tämä auttaa vastaamaan nykypäivän vaikeisiin tietoturvahaasteisiin. Tiedot tallennetaan pilveen ja suojataan pilvessä, ei laitteessa. Windows 365 hyödyntää monimenetelmäistä todentamista, jolla jokainen Pilvitietokoneen kirjautumis- ja käyttöyritys vahvistetaan Microsoft Azure Active Directoryn avulla. Microsoft Endpoint Managerissa voit yhdistää monimenetelmäisen todentamisen Windows 365:n omiin ehdollisiin käyttöoikeuksiin arvioidaksesi kirjautumisriskit heti kussakin istunnossa.

Pysy suojattuna missä tahansa käytätkin Pilvitietokonetta

Windows 365 tarjoaa yhteistyösovellukset, Microsoft Teams, Dynamics 365:n ja Power Platformin sekä suojauksen tunnistetiedot ja henkilöllisyytesi käyttöösi missä tahansa ja milloin tahansa. Käytä Pilvitietokonetta missä tahansa: kotona, työpaikalla, työmaalla tai matkoilla. Windows 365 on yleisesti saatavilla 2.8.2021. Voit lukea lisää siitä Wangui McKelveyn Microsoft 365 -blogitekstistä.

Microsoft Viva: työntekijän kokemus työkontekstissa

Microsoft Viva asettaa ihmiset keskiöön ja tarjoaa heille yhteyden yritystietoihin, viestintään, työpaikkatietoihin, osaamiseen ja oppimiseen, jotta he voivat saavuttaa parhaita mahdollisia tuloksia. Microsoft 365:tä hyödyntävä Microsoft Viva on työntekijän kokemusalusta, joka toimii nykyisten ratkaisujesi kanssa ja jota voi helposti räätälöidä ja laajentaa minkä tahansa yritysportfolion osaksi yrityksen kulttuurin uudistamistoimien yhteydessä. Kerroimme tänään uusista kumppanuuksista, kehitystyökaluista, työntekijäkokemuksen tutkimuksista ja monista muista. Lue lisää uutisia Microsoft Vivan eri moduuleista: Viva Learning, Viva Connections ja Viva Topics.  

Monipuolista työntekijän kokemusta uusilla Viva-kumppani-integroinneilla

Kerroimme aiemmin tänä vuonna useista Viva-kumppani-integroinneista, esimerkiksi sisällöntuottajien, oppimisen hallintajärjestelmien ja hyvinvointityökalujen integroinneista, joilla asiakkaat voivat helposti yhdistää työntekijät heidän päivittäin käyttämiinsä ratkaisuihin. Tänään kerroimme 21 uudesta kumppani-integroinnista (mukaan lukien Workday, Qualtrics ja ServiceNow). Nämä ja aiemmin tänä vuonna ilmoittamamme kumppani-integroinnit ovat saatavilla myöhemmin tänä vuonna.

Microsoft Vivan kumppaniekosysteemi

Tuo ratkaisusi Vivaan

Olemme myös lanseeranneet työkaluja, joilla kumppanimme ja kehittävät voivat integroida ratkaisujaan Vivaan, laajentaa Viva-ratkaisujaan ja kehittää ratkaisuja Vivan avulla. Myöhemmin tänä vuonna julkaistavien Viva Connections -ohjelmointirajapintojen avulla kumppanit voivat integroida Viva Connections -koontinäytön ja parantaa työkalujensa löydettävyyttä ja käyttöastetta suoraan Viva-kokemuksessa. Myöhemmin tänä vuonna esiversiona julkaistavilla Viva Learning -ohjelmointirajapinnoilla voi integroida sisältöä oppimispalveluista sekä määräpäiviä ja määritettyä sisältöä oppimisen hallintajärjestelmistä siten, että se on käytettävissä Teamsissa, Office.comissa, SharePointissa ja Bingin Microsoft Searchissa.

Hallitse asiakkaiden suojaustasoa suuressa mittakaavassa

Olemme innoissamme siitä, miten hyvin asiakkaamme ovat ottaneet Vivan käyttöön. Asiakkaat, esimerkiksi Old Mutual yhteistyössä PwC:n kanssa, hyödyntävät Vivaa tarjotakseen esimiehille paremman kuvan työntekijöiden toiminnasta, jotta esimiehet voivat edistää entistä inklusiivisempaa ja paremmin yhdistettyä kokemusta.

Auttaaksemme kumppaneitamme kehittämään ja markkinoimaan sovelluksia Teamsiin ja Vivaan lanseeraamme myös uusia etuja Microsoft 365 -sovellusten kehittämiseen liittyen. Näihin etuihin lukeutuvat muun muassa mahdollisuus käyttää Microsoftin tekniikkaa ja henkilökohtaiset konsultoinnit Microsoftin asiantuntijoiden kanssa. Tavoitteena on auttaa kumppaneitamme kehittämään ja luomaan yhteistyösovelluksia ja työntekijän kokemusratkaisuja. Lisäksi tarjolla on markkinointiresursseja uusille asiakkaille skaalaamiseksi ja tukea yhteismyyntiin näkyvyyden kasvattamiseksi yli 15 000 Microsoftin jälleenmyyntipisteemme kanssa.

Kun hybridityöstä tulee uusi normaali, menestys edellyttää sitä, että takaat työntekijöiden osallistumismahdollisuudet ja tasapainon sekä mahdollisuuden työskennellä tehokkaasti missä tahansa. Äskettäin julkaistun tutkimuksen mukaan yritykset, joilla on luokkansa parhaat työntekijän kokemusohjelmat, ylittävät taloudelliset tavoitteensa 2,2-kertaa vertaisiin paremmin ja onnistuvat pitämään työntekijänsä ja aktivoimaan heitä 5,1-kertaa todennäköisemmin. Lue yhteenveto tästä raportista, jonka tilasimme Josh Bersin Academylta: siitä saat hyödyllistä lisätietoa.

Digitaalisen muutoksen suojaaminen

Tarjoamme kumppaneillemme myös mahdollisuuden rakentaa luottamusta asiakkaiden keskuudessa uusilla suojausratkaisuilla, joissa priorisoidaan inkluusio, saavutettavuus ja kestävyys. Alla on esitelty parhaita paloja tähän liittyen. Tarkemmat tiedot saat työtoverimme Vasu Jakkalin blogista.

Hallitse asiakkaiden suojaustasoa suuressa mittakaavassa

Kerroimme tänään, että Microsoft 365 Lighthousen esiversiokausi on alkamassa. Se tarjoaa hallituille palveluntarjoajille yhden keskitetyn sijainnin ja vakiosuojausmääritysmallit laitteiden, tietojen ja käyttäjien suojaamiseen PK-yritysasiakkaille, jotka käyttävät Microsoft 365 Business Premiumia. Microsoft 365 Lighthouse tarjoaa käyttäjille erityisesti mahdollisuuden tunnistaa nopeasti uhat, poikkeukselliset laitekirjautumiset ja laitteiden vaatimustenmukaisuusilmoitukset sekä ja reagoida niihin nopeasti. Hallinnan monimutkaisuuden vähentäminen, kun kumppanimme skaalaavat ja edistävät standardointia asiakkaidensa ratkaisuissa, antaa kumppaneillemme mahdollisuuden hallita riskejä aktiivisesti sekä parantaa asiakkaidensa suojaustasoa. Voit lukea lisää Microsoft 365 Lighthousesta tämän päivän Tech Community -blogitekstistä.

Hallitse asiakkaiden suojaustasoa suuressa mittakaavassa

Suojaa loppuasiakkaat huijauksilta

Kumppaneille, jotka jo auttavat Azure AD B2C -asiakkaita hallitsemaan käyttäjätietoja ja käyttöoikeuksia asiakassovelluksissaan, laajennamme suojausta siten, että se kattaa myös huijaus- ja petosyritykset. Teemme tämän integroimalla Dynamics 365 Fraud Protectionin Azure AD B2C:hen.

Hanki näkyvyyttä entistä useampiin sovelluksiin

Olemme kehittäneet sovellushallinnan lisäosatoiminnon Microsoft Cloud App Securityyn. Sen esiversiokausi alkaa tänään. Kumppanit, jotka jo hallitsevat Microsoft Cloud App Securityä asiakkaidensa puolesta, voivat sovellushallinnan avulla valvoa, suojata ja hallita Microsoft 365 -sovelluksia sekä tunnistaa riskialttiit toiminnot nopeasti ja ilmoittaa niistä sekä ehkäistä niitä.

Tunnista avainasemissa olevien käyttäjien riskialttiit toiminnot

Olemme laajentaneet sisäisten käyttäjien riskin hallinnan priorisoitujen käyttäjien ryhmää siten, että se sisältää nyt tarkat roolipohjaisen käytön hallinnan. Myös tämän toiminnon esiversiokausi on nyt käynnissä. Se lisää priorisoitujen käyttäjien ryhmälle käyttöoikeudet, jotka rajoittavat ilmoitukset ja tapaukset vain tietyille yksilöille koko ryhmän sijasta.

Räätälöi viranomaisarviointeja omien vaatimusten mukaisesti

Uudet yleiset vaatimustenmukaisuusmallit muille kuin Microsoftin pilvipalveluille Yhteensopivuuden hallinnassa tarjoavat kumppaneille mahdollisuuden hyödyntää yli 300 mallia. Niillä he voivat hallita asiakkaidensa vaatimustenmukaisuusasioita eri pilvissä ja eri sovelluksissa.

Työn tulevaisuus

Näinä vaikeina aikoina olemme silti optimistisia sen suhteen, että yhdessä voimme mahdollistaa joustavan työnteon tulevaisuudessa ihmisille kaikkialla maailmassa. Näinä aikoina monet syövät ensin aamupalaa lastensa ja ryntäävät sitten koneilleen kokousten ääreen. Haluamme tarjota kaikenkokoisille yrityksille, aina yhden miehen pyöränkorjauspajasta massiivisiin monikansallisiin yrityksiin, mahdollisuuden hyödyntää pilven tehokkuutta sijainnista riippumatta. Haluamme luoda maailman, jossa jokainen työntekijä tuntee olevansa osallinen ja mukana toiminnassa riippumatta siitä, tekeekö hän etätöitä, töitä toimistolla tai on hybridityöläinen.